maanantai, 25. kesäkuu 2012

Kasvihuone sisältöä

Omat pikkuiseni on kasvanut hurjaa vauhtia ja piti vähän tehdä pieniä vaihtoja kasvihuoneeseen kasvien suhteen. Kesäkurpitsat oli niin kiinni toisissaan että piti osa laittaa toiselle puolelle ja osa ulos avomaalle, mikä voi olla huono idea kun ajatteleen kuinka kylmä nyt on ollut. Voi olla että joudun vielä tekemään toisen muokkauksen ja ottamaan takaisin sisätiloihin sen kesäkurpitsan.

Löysin myös muurahaispesän tuolta kasvihuoneesta mikä ketutti ihan hirveästi, piti hakea heti myrkkyä joka ei vaikuta kasveihin, onneksi ne on sentään niin fiksuja ollut että ei keskelle kukkien ole pesiny.

Piti myös hankkia köynössäleikkö hongkongista (7,95€) jotta kasvihuone kurkut saa sitä pitkin kasvamaan.



keskiviikko, 20. kesäkuu 2012

Kasvihuone osa 3

Kasvihuone vihdoin valmis tai siis on tuo ollut jo useamman viikon valmiina :) en ole vaan kuvaa kerennyt ottamaan. Myös sisäpuoli näyttää hyvälle ja kasvit on huomattavasti isompia kuin näissä kuvissa :D



Tällainen sisältä







 

torstai, 24. toukokuu 2012

Kasvihuoneen tulijoita

Näiden takia on kova kiire saada kasvihuone kasaan, olen kyllä tässä miehelle jo moneen otteeseen alku keväästä vihjassut, että jokos me mennään kasamaan se huone....nyt alkaa olemaan kiire ;) Uudet asukkaat odottavat kovasti.



Laatikoissa siis:

- hernettä
- 2 erinlaista kirsikkatomatin taimia
- sokerimaissia
- Yksi iso paprika ja kolme tainta
- ruohosipulia (myös avomaalla on jo)
- mustasilmäsusannaa on tuossa munankennossa





Täällä tulee:

- avomaankurkkua
- kesäkurpitsaa
- auringon kukkasia



toisessa ikkunalaudalla:

- kesäkurpitsaa (huom. avomaallakin on jo kaksi kurpitsan tainta)
- basillikaa
- 2kpl kasvihuonekurkkua

Lisäksi laitan hernettä lisää ja papuja on tulossa


torstai, 24. toukokuu 2012

Kasvihuone osa 2 (runko)

Talo on saanut muotonsa enään puuttuu vain ne polykarbonaattilevyt ja automatic ikkunaluukku.
Sitten sen jälkeen laatikoiden teko, lattia ja pieni terassi.


torstai, 24. toukokuu 2012

Valmis Roskiskatos

Olen unohtanu kokonaan laittaa lopullisen kuvan meidän Roskiskatoksesta. Tällainen siitä nyt sitten tuli.



Linnutkin jo on ehtinyt hyödyntämään tätä, mikä tietenkin hermittaa kun ne "paskoo" joka paikkaan.