Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.05.2012 - 13:55
Hong Kongistan löysin paljon ihania taimeja ja paljon jäi vielä hankkimatta

Ostin:

Koristeomenapuu (Makamik)

Pionin (valkoinen)

2 kpl Kasvihuonekurkku taimia
1 ruohosipulin taimi

5 kpl kukkasipuleita

- Begonia
- Ruostekukka
- Siniharja
- Dahlia
- Vuokko

5 pss siemeniä

- Tilli
- Pikkuauringonkukka
- Tuoksuherne
- Kasvihuonekurkkua (lisää)

Myös nurmikonreunusta ostin (vihreä muovinen) ja 4kpl kastelualustaa

Kuvia myöhemmin
14.05.2012 - 12:30
Voin näin herti sanoa että tämä blogi oli toistaiseksi jäänyt unholaan. Aina näin kesäisin se sitten taas herää eloon joksikin aikaan ja sitten taas unhoittuu. Talvella kun ei hirveesti tapahdu mitään, ei olla vielä mitään remonttiakaan taloon tehty, mutta senkin aika on tulossa.

Nyt on taas pihan vuoro ja kauan odottamani kasvihuone on saanut alun. Pohja kasvihuoneelle tehtiin jo viime vuonna kun pihasuunnittelija oli kaivinkoneen kanssa. Lauantaina kävimme halemassa pohjaan tarvikkeet ja eikun suunnittelemaan.

Minä sitten eilen suunnittelin pohjaa miehen kanssa ja eikun tuumasta toimeen. Mies leikkas rautoja ja minä asettelin ja mitottelin harkkoja paikoilleen. Kyllä siinä jonkin aikaa menikin kun sain ne paikalleen.


Mahtava ilmakin sattuin Äitienpäiväksi :)



Mies hakkasi rautoja sisään ja seuraavaksi sitten sementtiä perään



Kasvihuone on 3,7m2 eli ei mikään iso, mutta minulla onkin avopenkkejä tuossa vieressä 4 kappaletta ja lisää on tulossa.



Tällainen kasvihuone siihen tulee, tilasin tämän n.2 vuotta sitten Hobbyhallista

Tässä vähän tietoa

Palram Inter Line -kasvihuoneen seinät ovat lasinkirkasta mutta teräksenlujaa polykarbonaattilevyä, joka saa kasvihuoneen sulautumaan kauniisti ympäristöönsä. Katto puolestaan on kennolevyä, joka taittaa liiallisen auringonpaisteen, joten erillisiä varjostuskankaita ei tarvita. Levyt läpäisevät valoa maksimaalisesti, mutta eivät juuri lainkaan haitallista UV-säteilyä. Levyt myös eristävät hyvin lämpöä, joten kasvukausi pitenee Palram-kasvihuoneen myötä reippaasti. Kesäkuumalla voit säädellä kasvihuoneen lämpötilaa kattoluukun avulla. Luja mutta kevyt alumiinirunko sekä galvanoitu terässokkeli tekevät pystytyksen helpoksi ja takaavat rakenteelle pitkän eliniän.

PALRAM INTER LINE 6’ x 6’:
• Pinta-ala 3,7 m²
• Pleksiosat polykarbonaattilevyä
• Alumiinirunko
• Liukuovi
• Räystäskourut
• Kattoluukku
• Terässokkeli
• Mitat (l x s x k): 193 x 193 cm x 203 cm; toimitetaan osina (2 pakkauksessa, paino 25 kg + 12,5 kg), mukana kuvallinen, numeroitu pystytysohje
• Rungolle 5 vuoden takuu, levyille 10 vuoden takuu


27.07.2011 - 23:58

On sitä katosta ootettu, viime kesänä valasimme pohjan ja nyt se on sitten valmis. Ainoastaan pitää vielä maalata valkoisella ja vihreellä. Tietysti sama väri kun talossa :)

 minä maalaan ku isäntä teki mulle katoksen

 

11.05.2011 - 16:15

Meille on suotu kyllä lämpimät ilmat tänne etelään koko viikko on ollut +24  ainoa tietty mikä harmittaa on se että vesilasku tulee olemaan suuri, me meinaan kylvettiin vasta nurmikonsiemenet

Kukat tekee tulonsa ja meidänkin kukkapenkissä on noita sipuleita, mitä en edes itse muista kun viime syksynä niitä laittelin

Tulppaania (muistaakseni niitä oli useampia lajeja)

krookusta ja kurjenmiekkaa

narsissia ja pieni ystäväiseni on keräämässä siitepölyä, pylly vaan näkyy

Istutuslaatikot sain eilen laitettua ja yhdessä on vasta multaa

niin kuin huomaatte maa on ihan ruskea, mutta nurmikon siemenet on laitettu...

14.09.2010 - 14:54

No niin, nyt on taas jotain kuvia vähäksi aikaa.... =) viime v.loppuna käytiin sitten hyödyntämässä noita kukkakauppojen alennuksia -40% -50% ja osta 3 maksa 2.

Meillähän nyt tulikin sitten kaikenlaista

tässä on norjanangervoa ja keijuangervoa

Tää on vasta alussa, suunnitteluvaihe menossa. Timanttituijia jäi yli niin meinattiin että tuohon törkätään nämä, naapurin puoli on jo tuo nurmikko osuus.

Vadelma 6kpl ja karhunvatukat 2kpl

Ympyröidyt kohdat on musta-ja punaherukat kumpaakin lajia 2kpl

Tässä näitä mitä en ole vielä istuttanu. Puut : omena, luumu ja päärynä. Pensaat Syyshortensia, pallohortensia, pihasyreeni ja 10kpl timanttituijaa. Sitten vielä Köynöshortensia.

Kukkasipuleita ostin 11kpl eri lajia (vähän innostuin)

- Raitatulppaania

- Balkaninvuokko

- Lumikello

- Kevätkurjenmiekkaa 2 eri väriä

- Tasettinarsissi

- Puutarhatulppaani

- Kultasahrami

- Lehtolaukka

- Pallerolaukka

- Jättilaukka

Tällästä tälläkertaa.

Ainiin tämän näköinen oli meidän auton peräkontti kun oltiin näitä istutksia haettu (huom. auto ei mikään hirmu iso)

otin pelkääjänpaikalta kuvan. meillä oli takapenkit kaadettu.

06.09.2010 - 13:21

Meillä kun oli noita koneita tuossa elokuun alussa siirtelemässä multaa ja levittelemässä. Osa mullasta on niin kovin tamppaantunut kiinni että se on kun betonia. Onneksi saimme naapurista jyrsintä lainaksi jotta saamme multaa levitettyä paremmin. V.loppuna oli niin hyvä ilma että olimme sitten sitä takapihaa laittamassa. Kattoo nyt sitten koska nurmikon siemeniä saadaan laitettua. On tässä meinaan hommia ennen ku siemieniä saa kylvättyä. Pekka jyrsi ja minä sitten levitin haravalla multaa ja vein kottikärryllä niihin kohtiin missä multaa oli tosi vähän. Paikat on tosi jumissa. Kyllä uni tuli nopeesti eilenkin =)

Nuo kohdat oli helppoja kun multa oli tosi pehmeä noista kohdin mutta keskellä olikin sitten oikein betonia.

 

11.08.2010 - 13:01

Tällaista ollaan Pekan kanssa alettu tekemään, tähän pyöreään muurialtaaseen tulee Mangolia puu (luultavasti). Tämä on vielä pikkaisen vaiheessa. =)

Vaihe 1. Piirretään ympyrä (ei ihan ole lanka suorassa vielä)

lopputulos ympyrälle

ja sitten lapiolla multaa pois.

Enempää kuvia ei tästä nyt ole, mutta tulee myöhemmin.

 

11.08.2010 - 12:56

Tällä viikolla on laitettu muuria ja reunakivetystä

muuri

reunakivetys

tästä se pikkuhiljaa alkaa valmistuu

 

11.08.2010 - 12:47

Pekka tilasin tutun kautta multaa ja sitä jouduttiin aika paljon ottamaan, koska pihakin on niin suuri. 12 kuormaa tuli  multaa, se on aika paljon ja eihän sitä sitten millään kottikärryillä raahattu :D

Tämä oli meidän rontin juhlapäivä, näkyy seuraavassa kuvassa miksi.

ja naama multakasaan.

Sitten oltiinki jo väsyneitä =)

Rankkaa toi peuhaaminen.

Pekka pääsee pikkukoneen kanssa leikkimään

Muutama sorapatja on laitettu jo valmiiksi mihin ei multaa tule

Lopputulos

takapiha

Pääty

06.08.2010 - 15:16

Meillä on nyt pihaa laitettu n.3 päivää, sitä ennen piti muurikivet halkasta, jotta pihanlaittajien ei tarvitsisi tehdä sitä hommaa. Muurikiveä tuli kahdeksan lavaa ja meillä meni niiden pilkkomiseen kaksi päivää. Pekka pilkko ja mä lappasin ja välillä vaihdettiin. Mulla tosin tärähti muutamaan otteeseen niin lujaa käteen että oli pakko lopettaa.

Tässä näitä kuvia

kahdeksan lavaa

Tästä se alkaa

Pekalla nämä meni yhdellä lyönnillä halki, minulla taas viidennen kerran =)

Sitten vaan seuraavaan lavaan lappaus

05.08.2010 - 10:03

Tilasin netin kautta itselleni ihka oman kasvihuoneen =) tosin sillä ei nyt tällähetkellä oikein mitään tee, koska viljelykausi vähän niinku meni jo. Mutta ensi vuonna sitten. Voipi olla että sillon vasta se kootaankin kun tällähetkellä meillä on mullan levitys vasta menossa.

Tällainen meille tulee ja tässä siitä tietoja:

Palram Multi Line -kasvihuone

Palram Multi Line -kasvihuone

Palram Multi Line -kasvihuoneen lujat kennolevyseinät ovat valmistettu kaksikerroksisesta polykarbonaatista. Levyt tasaavat hyvin ulko- ja sisälämpötilojen eroja. Lisäksi seinillä on hyvä lämmön eristävyys, joka takaa pidemmän kasvukauden. Seinien himmeä pinta läpäisee valoa, mutta antaa silti sisäpuolelle 100 % UV-suojan. Kesäkuumalla voit säädellä kasvihuoneen lämpötilaa kattoluukun avulla. Luja mutta kevyt alumiinirunko sekä galvanoitu terässokkeli tekevät pystytyksen helpoksi ja takaavat rakenteelle pitkän eliniän.

PALRAM MULTI LINE 6’ x 6’:
• Pinta-ala 3,7 m²
• Polykarbonaattilevyseinät
• Alumiinirunko
• Liukuovi
• Räystäskourut
• Kattoluukku
• Terässokkeli
• Mitat (l x s x k): 193 x 193 cm x 203 cm; toimitetaan osina (2 pakkauksessa, paino 25 kg + 12,5 kg), mukana kuvallinen, numeroitu pystytysohje
• Rungolle 5 vuoden takuu, levyille 10 vuoden takuu.

Ja lisäosana ostin myös:

PSL Palram-tuuletusikkunan avaaja

PSL Palram-tuuletusikkunan avaaja

Kattoluukun tai tuuletusikkunan automaattisesti avaava ja sulkeva avaaja auttaa tasaamaan kasvihuoneen lämpötilavaihteluja. Mekanismi kalibroidaan jääkaapissa sulkeutumislämpötilaan (n. +6 °C) ja avautumaan n. + 25 asteen lämpötilassa.

 

 

30.07.2010 - 00:35

Nyt sit pitäs ensi tiistaina tulla pihanlaittajat. Aikataulu meillä on jo melkeen kk myöhässä. Ei kiva. Tosin nyt kun on satanut vettä ja sitä tuntuu vielä tulevan, on paljon helpompaa istuttaa nurmikkoa. Eilen tuli sitten meidän kivikuorma. Siinä nyt on sitten kaikennäkösitä, niinkuin otsikko sanoo. Laitan sitten kuvia  mihin näitä kaikkia on käytetty.

Niitä on muutama lava, kaikkia ei ees näy kun takana on lisää.

23.07.2010 - 23:09

On tässä ollut pikksen kiirettä, ollaan koko ajan jotain uutta tekemässä. Pekka sai lamppujen "perustan" valattua valmiiksi. Onpahan ne valmiina kun pihaa aletaan laittaa ja kaivinkone tulee tekemään kuopat lampuille.

Jätekatos on nyt suunnitteilla. Eilen kaivettiin kuoppa ja tänään sitten laitettiin styroksi, puukehikko ja raudoitus. Pekka sekotti betonin ja mä valasin sitä sitten muottiin tasaiseksi.

22.06.2010 - 16:49

Miksi tällaista kasvimaalaatikkoa kutsutaan? olen googlen kautta hakenut kaikilla ihme nimillä tuollaista kerroslaatikostoa mutta ei tuloksia. Voiko joku jelppiä, mistä voisin löytää ohjeita sen tekemiseen ???

Tässä hehkee piirrokseni (vihreet läiskät kasveja)

22.06.2010 - 10:32

Olen netin kautta hakenut vähän ideoita kasvimaan laittoon ja tekoon. Huomasin puutarha.net sivuilla juttua Ruutuviljelystä ja sehän sai mielenkiintoni heräämään. No nyt sitten on eka laatikko tehty ja kolme laattikkoa on tekemättä. "Ruudut" laitan sitten myöhemmin paikoilleen (naruista). Tässä vähän kuvalinkkiä Ruutuviljelystä: http://www.google.fi/images?hl=fi&q=Ruutuviljely&um=1&ie=UTF-8&source=og&sa=N&tab=wi

Kokoa näihin laatikoihin tuli 80x130

Nämä laudat on jämälautoja meidän terassista (2vuotta vanhoja) osa oli jo käyristynyt, mutta ei haittaa =) maalaan tämä vielä tummemmalla maalilla.

14.06.2010 - 15:51

Tänään siskon kanssa käytiin kauppilan puutarhalla. Sisko halusi jotain kukkasia käydä ostamassa, itsekkin sitten löysin jotain pientä.

Tämä on Camellia (kuva netistä) tämä on heleän pinkki kun itse ostin valkoisen. Aivan älyttömän kaunis kukka ja tästä tulee oikein kunnon pensas. Alkuperäinen hinta oli 38€ nyt ALE 18€. Tämä menee heinäkuussa sitten maahan kun tiedän mihin laittaa =) nyt se saa olla väliaikaisesti terassilla ruukussa.

Väliaikainen nettikuva myös koristetupakalle, näitä ostin kolmea eriväriä, englannin kielinen nimi tälle on Tinkerbell

02.06.2010 - 13:22

Tällainen kukka löytyi meidän autotallin kulmalta, on se siinä jo viime vuonna ollut, mutta enpä ollut muistanut.

Nyt meillä sitten kävi maanantaina pihamyrkyttäjät, joten mulla ei ole tietoa onko ne tätä myrkyttänyt  Toivottavasti ei, koska tämä on kaunis kukka.

24.05.2010 - 12:49

Tällaiset istutukset tänä kesänä.

Meillä on kaksi näitä kaivonrengasta

Ja kuistille tällaiset kukat...

solanum jasminoides (köynöskoiso)

24.05.2010 - 12:44

Tällainen "Patio" laitettiin muutama viikko sitten etupuolelle. Aurinko paistaa niin mukavasti tuohon kohtaan aina iltapäivällä ja aamukahvitkin on tuossa kiva juopasta. Koirallekkin hyvä paikka oleskella kun on aurinkovarjo suojaamassa.

 

 

Leivontasivuni

 

 

Selaajia tällä hetkellä:

 web-counters.org

 Kävijälaskuri

14.9.10 alkaen

web-counters.org